WSOY
2010
383 s.
Alkuperäinen nimi Just Kids
Alkuperäinen nimi Just Kids
Patti Smith (joka muuten tulee Suomeen
keikalle ensi kuussa – ei, ei toivoakaan. Liian kalliit liput) on
ollut jo monta vuotta yksi suosikkiartistejani. Ei suosikein, mutta
ehkä minuun kaikkein vahvimmin vaikuttanut muusikko. Siispä oli
kiva ylläri saada lahjaksi rokkarin vuonna 2010 ilmestyneet
muistelmat.
Kirjassa Patti kertoo elämänsä
käänteistä, alkaen omasta syntymästään ja lopettaen
elämänkumppaninsa ja parhaan ystävänsä Robert Mapplethorpen
kuolemaan vuonna 1989. Jokainen vaihe on mielenkiintoinen ja
samanlaisella intohimolla kirjoitettu, mutta kaikkein eniten odotin
vaihetta jossa Patti aloitti musiikintekemisen. Loppujen lopuksi se
oli kuitenkin vain osa surumielisen kaunista kokonaisuutta eikä
erottunut joukosta kovinkaan paljon. Pääpaino Pattin
elämänvaiheissa on yleisesti taide: Niin hänen omansa kuin
Robertin, niin musiikki, runous, piirrokset kuin valokuvauskin. Patti
pudottelee aikansa kulttuurivaikuttajien nimiä kuin leivänmurusia
joita seurata: Jim Morrison, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Andy Warhol,
Anne Waldman... Joskus nimiä on liikaakin, ja itselleni aiemmin
tuntemattomat ihmiset jäivät vähän etäisiksi, enkä aina
muistanut kuka ystävä oli kuka. Tuntuu kuitenkin tajuttomalta miten
tutuksi 60-70 -lukujen vaihteen New York (ja vähän Pariisikin)
tulevat Pattin matkassa. Minulla on ikävä taipumus jäädä
kirjojen maailmaan kiinni niin etten haluaisi päästää irti ja
palata arkeen, ja siksi päädynkin usein lukemaan saman kirjan
toistamiseen heti peräjälkeen. Samoin taitaa käydä nytkin: Tuntuu
kuin itsekin harhailisin New Yorkin katuja nälissäni ja
majoittuisin halpaan hotelliin, jossa yrittäisin maksaa runoillani.
Moni juttu, joita en ehkä ollut edes
osannut ihmetellä itsekseni, selkeni: Tiesin että Pattilla oli
jonkinlainen pakkomielle Etiopiaan ja Abessiniaan, mutta kirjasta
selvisi miksi. Tiesin, että hän oli saanut lapsen nuorena, mutta en
sitä mitä lapselle oli käynyt. Ehkä tärkeimpänä tiesin että
hänellä oli ollut suhde valokuvaaja Mapplethorpen kanssa, mutta en
sitä miten erikoislaatuinen ja – sori, ei sille nyt vain ole muuta
sanaa – runollinen heidän suhteensa oli.
Mikään yllätyshän se ei ollut, että
teksti on tajuttoman hyvin kirjoitettua ja soljuu eteenpäin kuin...
voi p*rkele, eihän tässä edes keksi mitään hyviä kielikuvia
tuon jumalaisen kerronnan jälkeen. Pattin sanoituksia vuosia
kuunnelleena oli hauskaa huomata miten hyvin kirjoitustyyli mukailee
hänen biisiensä ja runojensa kieltä. Eteeristä, kaunista,
runollista, joskus rujoa, tykyttävää. Ihanaa. Luin kirjan päivässä
ahmaisemalla eikä jäänyt ähkyä. Tahtoisin lisää.
Ehdotus, tai oikeastaan vaatimus tätä
kirjaa lukiessa on kuunnella samalla Horses-albumia repeatilla.
"Olimme kuvitelmissamme
vapaustaistelijoita, joiden tehtävänä oli säilyttää, suojella
ja viedä eteenpäin rock'n'rollin vallankumouksellista henkeä.
Pelkomme oli, että meitä ravinnut musiikinlaji oli henkisesti
näivettymässä. Pelkäsimme, että se menettäisi merkityksensä,
että lihavat kourat kahmaisisivat sen omakseen, että se jäisi
räpiköimään mahtailun, rahanteon ja mauttoman teknisen
mutkikkuuden mutiin. Mielessämme oli kuva, jossa Paul Revere
ratsasti Amerikan yössä ja vetosi kansalaisiin, vaati heitä
havahtumaan ja tarttumaan aseisiin – oman sukupolvemme aseisiin,
sähkökitaraan ja mikrofoniin."
Jesus died for somebody's sins but not
mine
Meltin' in a pot of thieves
Wild card up my sleeve
Thick heart of stone
My sins my own
They belong to me, me
- Alotreiv
Meltin' in a pot of thieves
Wild card up my sleeve
Thick heart of stone
My sins my own
They belong to me, me
- Alotreiv