Taistelukertomus, selviytymistarina

Psyko-fyysis-sosiaalinen Maihinnousu.

RIIKKA ALA-HARJA - MAIHINNOUSU

LIKE 

2012  

209 s. 

 

Nappasinpa Bestseller-hyllystä mukaan kivannäköisen Finlandia-ehdokkaan – ihan oikeesti vaan kannen materiaalin ja kuuluisuuden takia. Vaikka paljon on Maihinnoususta puhuttu, ei mulla oikeen ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Syövereihinsähän se mut kuitenkin kiskasi heti ensimmäisestä lauseesta alkaen!

Maihinnousu on kertomus siitä, mitä ihmisen mielessä tapahtuu kun oma elämä yhtäkkiä romuttuu. Julie on 41-vuotias ranskalaisnainen, joka työskentelee turistien maihinnousuoppaana Normandian rannoilla. Julien elämä muuttuu hetkessä, kun mies pettää ja 8-vuotias tytär sairastuu syöpään.

Yllätyin positiivisesti kerronnan intensiivisyydestä ja vahvasta toteavasta tyylistä. En ollenkaan odottanut tajunnanvirtamaista, mutta silti suoraviivaista ja selkeää tekstiä. Ala-Harja kuvaa elävästi sitä, miten ihmisen ajatus kulkee (tai ei kulje) kriisin hetkellä, kuinka jokainen teko ja sana kietoutuu vastoinkäymisen ympärille, miten pienimmästäkin asiasta tulee epätoivoinen olo. Ajatuksenvirrasta nousee valtava voima ja vimma, viha ja pelko. Jotenkin osasin samaistua tähän tunteeseen (tai ajatuksenjuoksuun) ja Julien käsinkosketeltaviin tuntemuksiin ja toimiin. Tykkäsin tosi paljon Ranskan historian sekoittumisesta ja liittämisestä (oletettuun) nykypäivään ja lapsen sairastumiseen. Vasta luettuani kirjan ja napsiessani kuvia kannesta, tajusin kansikuvan symboliikan sekä koko teoksen ulkoasullinen rakenteen merkityksen tarinalle. Kannesta kanteen kiinnostava ja mukaansatempaava paketti, hyvin kirjoitettu selviytymistarina.

”Miten sovitella sanoja kahdeksanvuotiaalle kun itse on koko ajan murskautumaisillaan?

Ilmoittaa: rakas lapseni, sinulla on syöpä, nyt on asia näin, kuolema on lähellä, aivan liki niin kuin vanhuksilla, sillä erolla että sinä, tyttäreni Emma, täytit juuri kahdeksan vuotta ja sait vanhemmiltasi syntymäpäivälahjaksi uuden polkupyörän ja kännykän. --

Me istuudumme tuoleille, Henri ja minä, ja minä kysyn Emmalta miten hän voi, ihan hyvin, Emma vastaa, en katso Henriä, katson Emmaa, kurkussa painaa, Henri kai olettaa että minä puhun, minulla on perheessä rohkean rooli.”

-Incognito